Kartta - Iiyama

Iiyama
Iiyama on Japanin kaupunki Honshūn saarella Chūbun tai Kōshin’etsun alueella Naganon prefektuurissa. Se sijaitsee sisämaassa prefektuurin pohjoisosassa Chikumajoen alajuoksulla. Kaupunki käsittää valtaosan Iiyaman altaasta, jota ympäröivät vuoristoalueet, lounaassa Madaraon ylänkö. Pohjoisessa kaupunki rajautuu Niigatan prefektuuriin. Iiyamassa on 19 550 asukasta (toukokuussa 2020) ja sen pinta-ala on 202,43 neliökilometriä.

Iiyama kehittyi 1500-luvulta lähtien linnanaluskaupunkina, mutta ei syrjäisen sijaintinsa ja runsaslumisen ilmastonsa vuoksi kaupungistunut kovin voimakkaasti. Iiyaman linnan rakennutti Uesugi Kenshin. Perinteisiä elinkeinoja ovat japaninpaperin ja buddhalaisten alttareiden (butsudan) valmistus. Nykyisin kaupungissa on esimerkiksi hiihtovälineiden tuotantoa ja sinne on rakennettu useita laskettelukeskuksia. Maaseutualueilla viljellään riisiä ja vihanneksia. Kaupunkioikeudet Iiyama sai vuonna 1954, kun Iiyaman maaseutukaupunkiin liitettiin kuusi ympäröivää kyläkuntaa.

Iiyaman kantakaupunki on säilyttänyt vanhan linnanaluskaupungin rakenteensa. Iiyaman linnanrauniot tunnetaan kirsikankukkien katselupaikkana. Kaupungin rakennettuun kulttuuriperintöön kuuluvat muun muassa Hakusan-jinjan šintolainen pyhäkkö, joka on rakennettu Muromachi-kaudella, sekä Shinshū-jin ja Shōju-anin buddhalaiset temppelit. Eräs luonnonnähtävyys on kaupungin itäosassa sijaitseva Hokuryūjärvi. Iiyamaa palvelevat suurnopeusjunayhteys Hokuriku Shinkansen ja JR Higashi-Nihonin Iiyama-linja.

 
Kartta - Iiyama
Kartta
Google Earth - Kartta - Iiyama
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Iiyama
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Iiyama
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Iiyama
OpenStreetMap
Kartta - Iiyama - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Iiyama - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Iiyama - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Iiyama - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Iiyama - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Iiyama - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Iiyama - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Iiyama - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Iiyama - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Iiyama - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)